Suomenhevostamma Kuulilja
Virallinen nimi
Rekisterinumero
Rotu ja sukupuoli
Väri ja säkäkorkeus
Syntymäaika ja ikä
Ennätys ja voittosumma
Kasvattaja
Hoitaja
|
Kuulilja
VH-40327
Suomenhevostamma
Vaaleanrautias, 156cm
02. toukokuuta 2007, 20-vuotias
1.19,3 / 17280v€
Kuurumäen suomenhevoset
-, hoitopäiväkirja
|
|
Kuulilja on voimakas ja ailahteleva suomenhevostamma, jonka kiirehtivä mieli on aina askeleen edellä itse tammaa. Mitenköhän monta kertaa Liina onkaan pistänyt turpansa innostuksen puuskassaan tarhauksen sähkölankaan, tai mennyt loimen sisälle väärinpäin... Liinan kanssa puuhastellessa vaaditaankin kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea mielikuvitusta, että keksii ne keinot ja virikkeet, joilla saa tuon kumipallon pysymään aloillaan. Liinalta ei niinkään löydy turhaa energiaa, mutta sitäkin enemmän vauhtia toteuttaa vilkasta mielikuvitustaan ja keksiä jatkuvasti uutta tekemistä - joko itselleen tai tallipoppoolle. Pientä piristystä arkeen tuokin, kun kylältä soitellaan ruusupensaisiin eksyneestä nappisilmästä...
Liinasta olisi voinut rakenteen ja liikkeidensä puolesta tulla hyvä ratsu, mutta sen pieni mieli ei ollut alkuunkaan sopiva toimimaan yhteistyössä satulan kanssa. Vaikka Liinalla edelleenkin silloin tällöin ratsastellaan mielen virkistykseksi ja tamma on ollut suhteellisen nopea oppimaan, se on kuitenkin menossa jo kymmeneen eri paikkaan, kun ratsastaja vielä miettii miten saisi iskostettua sille pohkeiden merkityksen. Liina on kuitenkin verraton juoksija, jolla on radalla (yllätys yllätys!) nopeat liikkeet ja riittävästi eteenpäinpyrkimystä, joten penkin alle menneet ratsun saappaat eivät aiheuta lainkaan harmaita hiuksia. Päinvastoin! Liina nauttii itsekin juoksemisesta, vaikka se ei taidakaan ehtiä edes huomaamaan, jos ohjastaja kapuaisikin kärryjen sijasta sen selkään. Sellainen se meidän Liina on!
Sukutaulu
|
i. Kuu-Ukko |
ii. Lumi-Petteri |
iii. Sihaus | |
iie. Rippaus | |
ie. Floora |
iei. Aro-Mies | |
iee. Loistu | |
e. Vauhti-Venla |
ei. Nopsa |
eii. Aika Markka | |
eie. Tähkäpää | |
ee. Ihme-Aino |
eei. Murto | |
eee. Virkku
|
Jälkeläiset
sh-o. Harmorannan Kuukko (synt. 01.01.2008, i. Tähti-Aatu)
sh-t. Harmorannan Leimu (synt. 07.04.2008, i. Virnajan Oiva)
sph-t. Harmorannan Kimara (synt. 02.10.2008, i. ADE Merikarhu)
sh-o. Harmorannan Roihu (synt. 03.03.2009, i. M.T. Iltarusko)
Kilpailumenestys

15.02.2008 VRER Koelähtöravit, tasoitusajo 2100m: 02/11
08.03.2008 VRER Ravirata Ajaton, tasoitusajo 2100m: 06/12
29.03.2008 VRER Ravirata Pronssi, tasoitusajo 2100m: 13/16
15.09.2008 VRER Ravitalli Voitto, tasoitusajo 2100m: 01/13
30.09.2008 VRER Salaisuus, tasoitusajo 2100m: 10/16
12.10.2008 VRER Kerystonin kartano, tasoitusajo 2100m: HPL
19.10.2008 VRER Starberry, ryhmäajo 2100m: 01/12
23.10.2008 VRER Memory Trotters, ryhmäajo 3100m: 09/16
17.11.2008 VRER Kerystonin kartano, ryhmäajo 2100m: 03/11
28.11.2008 VRER Starberry, ryhmäajo 2100m: 12/12
05.12.2008 VRER Jymy, ryhmäajo 2100m: 01/09
12.12.2008 VRER Taikasumun talli, tasoitusajo 3100m: 04/09
27.12.2008 Shia Stables, Helppo D: 18/38 (työhevoskilpailut)
02.01.2009 VRER Taikasumun talli, tasoitusajo 1609m: 01/07
06.02.2009 VRER Jymy, ryhmäajo 2100m: 06/08
15.02.2009 VRER Jymy, ryhmäajo 2100m: 05/12
04.04.2009 VRER Kilpailukeskus Louves, ryhmäajo 1640m: 01/11
08.05.2009 VRER Kerystonin kartano, ryhmäajo 2100m: 02/11
12.06.2009 VRER Starberry, ryhmäajo 2100m: 03/12 (Starberry juhla-ajo)
|